VanhemmuusVanhemmat roolimalleina – Muista nämä!

Vanhemmat roolimalleina – Muista nämä!

Vanhemmat haluavat lapsiensa onnistuvan kaikessa mitä he tekevät. Voimme kuitenkin usein miettiä mikä on parhain tapa motivoida lastamme. Neuvoja on koottu mm. Puskaradio -ryhmistä. Aluksi voi inspiroida lastaan olemalla heille roolimalli. Lapset oppivat vanhempiensa käytöksestä ja jos toimit esimerkillisesti, voit auttaa muokkaamaan lapsesi tulevaisuutta positiivisesti.

Kuka on roolimalli?


Ennen kuin käymme läpi roolimallin tärkeyttä lapsen näkökulmasta, on tärkeä muistaa roolimallin ydin. Yksinkertaisesti roolimallit ovat henkilöitä, jotka ovat inspiroivia ja joita katsotaan ylöspäin. Vanhemmat viettävät yleensä eniten aikaa lastensa kanssa ja näin ovat niitä henkilöitä, joista lapset ottavat mallia. Hyvällä käytöksellä voidaan siis vaikuttaa positiivisesti lasten tulevaisuuteen.

Miksi vanhempien pitää olla hyviä roolimalleja vanhemmilleen?
Jos ajattelet lapsen ruokkimisen olevan vanhempien ainut velvollisuus, olet väärässä – Lapsen kasvatukseen kuuluu monia tehtäviä ja velvollisuuksia. Tässä on syitä, miksi sinun kannattaisi olla hyvä roolimalli lapsellesi:

  • Lapsesi vietää suurimman osan ajastaan sinun kanssasi ja täten oppii eniten sinulta. Toisin sanoen lapsesi inspiroituu sinusta.
  • Asenteesi urheilua, opintoja ja muita elämän osa-alueita kohtaan vaikuttaa lapsesi valintoihin.
  • Valintasi ystävien suhteen näyttää lapsellesi minkälaisille ihmisille olla ystävällinen ja minkälaisten ihmisten kanssa hän viettää aikaa.
  • Elämäntyylisi valinnat vaikuttavat lapsesi tulevaisuuden valintoihin.
  • Suhteesi perheeseesi ja puolisoosi auttaa lastasi käsittelemään suhteita ja tuo hänelle esimerkkejä käyttäytymisestä.

Äiti tai isä roolimallina auttaa huomattavasti muokkaamaan lapsen tulevaisuutta.

Kuinka olla hyvä roolimalli kasvavalle lapselle?

Sinun ei tarvitse olla täydellinen ollaksesi hyvä roolimalli. Lapsesi tarvitsee pyyteetöntä rakkautta, tukea ja opastusta ollakseen menestyksekäs elämässään. Älä tee vanhemmuudesta tylsää tai monimutkaista erilaisilla odotuksilla ja rajoilla. Jos haluat tietää miten olla tehokas roolimalli lapsesi elämässä, seuraa näitä ohjeita:

  1. Ole avoin elämästäsi
    On tärkeää, että lapsesi tuntee sinut aidosti, minkä vuoksi lapsesi pitää tietää sinusta ihmisenä. Jokainen tekee virheitä tai horjuu päätöksissään. Jos olet tehnyt virheitä, voit puhua niistä lapsellesi ja auttaa häntä oppimaan näistä kokemuksista. Epärealistisen positiivinen kuva itsestäsi ei auta sinua, eikä lastasi. Asenteesi epäonnistumisia kohtaan auttaa lastasi kasvattamaan luonnetta.
  2. Aloita aikaisin
    Jos ajattelet olevan liian aikaista opettaa lapsellesi hyviä arvoja tai toimia esimerkillisesti, kannattaa miettiä että nuoret lapset ovat hyvin vaikutusalttiita ja ajattelevat tunteitaan jo ennen kuin kykenevät laittamaan näitä tunteita sanoiksi. Haluatko lapsesi oppivan olemaan rehellinen ja uskollinen? Aloita häntä alusta asti. Aloita pienillä teoilla varhaisessa vaiheessa sen sijaan, että ottaisit isoja harppauksia myöhemmin hänen elämässään.
  3. Ole hyvä kuuntelija
    Lapset jakavat asioita kanssasi päivittäin, joten kuuntele. Älä opeta jatkuvasti, joskus on hyvä vain kuunnella ja oppia samalla lapsestasi jotain uutta. Puhumme usein lapsillemme, mutta joskus lapset haluavat vain tulla kuulluksi.
  4. Ole rakastava
    Yksi parhaista tavoista ruokkia positiivisuutta lapsessa on pyyteetön rakkaus lastasi kohtaan. Rakkaus ei ole pelkästään haleja, ruokkimista ja uusien vaatteiden ostamista. Rakkaus on myös kiinnostuksen osoittamista lapsesi elämää kohtaan. Joskus pelkkä läsnäolo voi tehdä ihmeitä lapsesi itsetunnolle ja itsevarmuudelle.
  5. Ole positiivinen
    Yksi parhaista asioista, joita voit tuoda ilmi lapsesi nähden on positiivisuus. Lapsesi tarkkailee sinua; jos pysyt hankalina aikoina positiivisena, lapsesi tulee käyttäytymään samalla tavalla. Positiivisuus ei kuitenkaan tarkoita epärealistista käytöstä tai naiiveja odotuksia; se tarkoittaa hankaluuksien kohtaamista ja niiden kanssa selviytymistä.
  6. Ole rohkaiseva
    Jokainen lapsi on uniikki ja siunattu eri luonteenpiirteillä. Vanhempina arvostamme lastemme ominaisuuksia ja rohkaisemme heitä teoistaan ja yrityksistään. Älä valita lapsillesi ja odota jotain heidän kykyjen ulkopuolelta. Joskus odotusten asettaminen tuo turhaa stressiä ja paineita lapsellesi. Älä tuo negatiivisia käyttäytymistapoja lapsesi lähelle; rohkaise lastasi parempiin tekoihin.
  7. Älä vedä yli yritystesi kanssa
    Vaikka tarkoituksesi on vain auttaa lastasi, jotkut vanhemmat voivat viedä asiat liiallisuuksiin yrittäessään olla hyviä roolimalleja lapsilleen. Vanhemmat voivat lelliä, kehua maasta taivaisiin tai hukuttaa lapsensa rakkauteen niin pahasti, että lapselle tulee epämukava olo. Älä ole epärehellinen lapsesi edessä, koska lopulta hän tulee epäilemään aitouttasi. Pidä asiat yksinkertaisena ja rehellisenä.
  8. Tarkkaile äänensävyäsi
    Älä huuda lapsellesi, kun yrität painottaa jotain asiaa. Lapsesi arvostaa sanojasi ja myös äänenpainoasi. Voit ilmaista paljon pelkällä tavalla miten puhut. Pidä kuitenkin huoli, ettei se ole satuttavaa tai negatiivista. Ole luja ja selkeä kun ohjeistat lastasi ja jätä loput hänen mietittäväkseen. Pidä mieluummin ohjeesi yksinkertaisina, kuin että jättäisit asiat epäselviksi.
  9. Aseta tavoitteita
    Tavoitteiden asettaminen ja saavuttaminen on yksi tärkeimmistä asioista lasten kasvatuksessa. Nämä pätevät jokaiseen asiaan heidän elämissään. On kyse sitten lapsen opinnoista tai käyttäytymisestä, voit käyttää tätä lähestymistapaa saadaksesi tuloksia jokaisella elämän osa-alueella. Voit rohkaista lastasi kertomaan unelmistaan ja tavoitteistaan ja työskennellä yhdessä niiden saavuttamiseksi.
  10. Ole paras versio itsestäsi
    Mitä ikinä sanot tai teet vaikuttaa lapseesi. Jos et ole täydellinen, pyri olemaan se versio itsestäsi josta haluat lapsesi ottavan mallia. He käyttävät sinua inspiraationlähteenä, tekosi ja sanasi pitäisi olla loppuun ajateltuja aina, kun lapsesi on seuraamassa.

Jos et ole ajatellut olevasi roolimalli lapsellesi, aloita nyt. Voit aina aidosti yrittää kasvattaa vastuuntuntoista ja itsevarmaa lasta.

Artikkeleita

Lisää artikkeleita