VanhemmuusMiten kannustaa lasta harrastuksiin painostamatta?

Miten kannustaa lasta harrastuksiin painostamatta?

Kaikki meistä haluavat kannustaa jälkikasvua opettelemaan uusia taitoja ja löytämään mieleinen oma juttu. Toisinaan tilanne voi kuitenkin muuttua hankalaksi, jos vanhemmat ovat kiinnostuneempia lapsen harrastuksista kuin lapsi itse.

Miten toimia lapselle roolimallina uusien harrastusten kokeilemisessa, mutta kuitenkaan painostamatta? Tästä artikkelista löydät muutamia tärkeitä vinkkejä!

Liian ronski eteenpäin työntäminen on haitallista

Moni lapsi on etenkin pienenä ujo, ja vanhempien tuki sekä kannustus voi olla välttämätöntä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että liian reipas eteenpäin työntäminen on lapsen kannalta haitallista. Tällöin lapselle saattaa syntyä virheellinen käsitys siitä, ettei lapsi kelpaa sellaisena kuin on.

Mikäli lapsi hämmentyy esimerkiksi uusien ihmisten tapaamisesta, voi lasta yrittää valmentaa tähän etukäteen. Kun tilanne on jo etukäteen tiedossa ja mahdollista tilanteen kehittymistä eteenpäin on jo pohdittu, ei lapsi välttämättä ole yhtä estynyt tilanteen toteutuessa käytännössä.

Lapsella kannattaa myös selventää, että myös aikuiset kokevat jännittäviä tilanteita ja voivat olla uusissa tilanteissa ujoja. Tämä auttaa lasta ymmärtämään, että esimerkiksi uusien ihmisten vierastamisessa ei ole mitään kummallista, vaan se on tavallista elämää.

On tärkeää antaa lapsen olla juuri sellainen kuin on. Uusista tilanteista ja niiden jännittävyydestä voi myös keskustella jälkikäteen ja näin valmistautua mahdollisiin tuleviin tilanteisiin.

Anna lapsen tehdä lopullinen päätös harrastuksen mielekkyydestä

Monilla vanhemmilla on toiveita lapsensa harrastuksia kohtaan. Jalkapalloa fanittavan isän unelmien täyttymys voi olla futiksesta innostunut juniori. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että lopulta lapsi päättää mikä harrastus tuntuu mielekkäältä.

Valitettavan usein vanhemmat päättävät lastensa puolesta mikä harrastus on sopiva ja mikä ei. Tämä on lasta kohtaa väärin, sillä lapsella itsellään ei tällöin ole mahdollisuutta etsiä omia vahvuuksiaan tai vastaavasti omia inhokkijuttujaan.

Lapsen kanssa yhdessä voi päättää, että uutta harrastusta kokeillaan esimerkiksi tietyn aikaa. Tämän jälkeen lapsi saa itse tehdä päätöksen, tuntuuko harrastuksen jatkaminen mielekkäältä, vai olisiko mukavampi kokeilla jotakin muuta.

Samaan tapaan kuin mainioita pelipaikkoja on helposti löydettävissä, löytyy netistä valtavasti tietoa myös erilaisista harrastusmahdollisuuksista. Näihin kannattaa tutustua lapsen kanssa yhdessä!

Mitä tehdä, kun lapsen kiinnostus asioihin ei säily?

Takuuvarmasti moni vanhempi tuskastelee lapsensa tuuliviirin lailla muuttuvaa kiinnostusta eri asioita kohtaan. Etenkin ala-asteella lapset saattavat aloittaa uusia harrastuksia tiuhaan ja kyllästyä harrastamiseen jo muutaman kuukauden jälkeen.

Vaikka alati vaihtuvat harrastusmieltymykset voivat olla vanhemmille rasittavia (ja kalliita), on lapselle hyvä opettaa tutustumista erilaisiin juttuihin. Lapsen on myös hyvä tietää, että elämässä on sallittua kokeilla erilaisia asioita ja myös lopettaminen on sallittua.

Toisaalta lasta on myös syytä kannustaa pitkäjänteisyyteen, sillä nykypäivän maailmassa valitettavasti kaiken halutaan tapahtuvan heti ja nyt. Ketään ei voi kuitenkaan pakottaa pitämään yllä mielenkiintoa, joten lapsi saa loppupeleissä tehdä päätöksen mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei.

Harrastukset eivät ole pakollisia

Harrastuksista voi olla lapsen kehitykselle merkittävää hyötyä, mutta tästä huolimatta ne eivät ole pakollisia. Mikäli lapsi ei kerta kaikkiaan kiinnostu mistään, ei harrastusten pariin auta usuttaa väkisin. On hyvä muistaa, että myös yksin tehtävät jutut, kuten askartelu tai piirtäminen voivat olla lapselle rakkaita harrastuksia, samaan tapaan kuin aikuisille pikacasino!

Kaikki lapset eivät ole kilpailuhenkisiä eivätkä viihdy toisten lasten seurassa. Tällöin lapselle voi olla jopa traumaattista joutua harrastamaan esimerkiksi joukkuelajeja urheilussa, jos puurtaminen joukkueen eteen on vain muiden miellyttämistä.

Lapselle on suositeltavaa kertoa erilaisista vaihtoehdoista ja tutustuttaa eri harrastusten pariin. Vanhemmat eivät kuitenkaan voi viime kädessä tehdä päätöstä lapsen puolesta, vaan jokainen saa päättää omista harrastuksistaan itse.

Artikkeleita

Lisää artikkeleita