Tunnustan: minä olen parsakaalinatsi! Tarjoan lapsilleni parsakaalia monta kertaa viikossa, sillä uskon kyseisen vihreän kasviksen terveellisyyteen ja ihmeitä tekevään voimaan.
Ruoka on keskeisessä roolissa vauvojen ja lasten elämässä. Ruokailu on myös aihe, joka herättää vanhempien kesken paljon keskustelua. Toiset vanhemmista suhtautuvat ruokakysymyksiin intohimoisesti, he antavat vauvoilleen vain itse valmistettuja luomusoseita ja välttävät kaikkea keinotekoista mahdollisimman pitkään. Toiset ottavat rennommin ja hamstraavat huoletta ostoskärryyn valmiita soseita vauvanruokahyllystä.
Minä uskon kohtuuteen ja järjen käyttöön. Minun mielestäni vauva ei mene rikki tai “pilalle” satunnaisesta purkkiruoasta. Yksivuotiaan tulevaisuus ei varmaankaan ole tuhoon tuomittu, jos hän maistelee omaa synttärikakkuaan. Tilanne voi olla toinen, jos lapsen ruokavalio on jostain syystä hyvin rajoittunut ja liian yksipuolinen.
Makuaistin kehittyminen vie aikaa, ja uusiin makuihin tottuminen edellyttää joskus jopa kymmeniä maistamiskertoja. Onko siis mikään ihme, jos taapero ei heti ensimmäisellä kerralla pidä pinaattikeitosta tai munakoisopaistoksesta? Toiset lapset ovat myös luonteeltaan varovaisempia kuin toiset, ja he tarvitsevat enemmän rohkaisua uusien makujen kokeiluun. Toiset lapset maistelevat uusia makuja kyllä rohkeasti, mutta muodostavat ehkä liiankin nopeasti jyrkän mielipiteen ruoan mausta.
Meillä on kolme pientä lasta: kolmevuotias ja yksivuotiaat kaksoset. Kolmevuotias harjoittelee haarukan ja veitsen käyttöä, mutta kaksoset nauttivat vielä sormiruuasta. Sormiruokailu on lapsentahtinen tapa totuttaa lapsi uusiin makuihin ja rakenteisiin. Ruoka-aineet kypsennetään ja pilkotaan sopivan kokoisiksi paloiksi, ja lapsi popsii käsin lautaselta haluamansa ruoat suuhunsa. Parivaljakosta poika on aina ollut se ahneempi tapaus, hotkinut suun täyteen ruokaa ja kakonut sitten ylimääräiset pois. Tyttö on rauhallisempi ja varovaisempi luonne: hän ottaa suuhunsa vain yhden palan kerrallaan, mutustelee sen huolellisesti ja nielaisee ennen seuraavan palan ottamista. Tyttö myös TUTKISKELEE ruokia ennen niiden syömistä, poika ei varmaan edes huomaa, mitä suuhunsa heittelee…
Jos lapsi nirsoilee liikaa tai ei syö lainkaan, jotain on tehtävä. Oman kokemukseni mukaan tärkeintä on ruoka-aikojen ylläpitäminen ja totutuista rutiineista kiinni pitäminen. Jos aamupala ei lapselle maistu, usein jo lounas uppoaa paremmin. Ylimääräisten välipalojen tarjoaminen johtaa usein kierteeseen, jota on vaikea katkaista. Lapsen ruokamieltymykset saattavat myös vaihdella kausittain: viime viikon herkkuruoka ei välttämättä maistukaan tällä viikolla.
Mukavia ruokailuhetkiä kaikille! 🙂
Kirjoittanut Emmi