Monissa perheissä väännetään siitä, kenen pitää herätä öisin ruokkimaan vauva ja vaihtamaan hänen vaippansa. Kun A syntyi, meilläkin oli suunnitelmat valmiina. Minun piti hoitaa arkiyöt ja miehen toinen viikonloppuöistä. A:n koliikki-itkua kuunnellessa kaikki suunnitelmat lensivät roskapönttöön ja ensisijaiseksi tavoitteeksemme tuli vain selviytyä päivästä toiseen, yöstä toiseen ja tunnista toiseen.
Olemme mieheni kanssa puhuneet A:n vauva-ajasta paljon jälkeenpäin, ja se on ollut itse asiassa hyvin puhdistavaa ja vapauttavaa. Itse koen, että negatiiviset tuntemukset on tärkeää sanoa ääneen, jotta voin aidosti vapautua niistä. Jollain toisella toimii joku toinen tapa, minulla puhuminen. Esikoislapsen jatkuvaa ja lohdutonta itkua kuunnellessa tuore äiti käy läpi niin monenlaisia tunteita, ettei tilannetta voi oikeastaan edes kunnolla pukea sanoiksi sellaiselle, joka ei ole vastaavaa kokenut. Tunne omasta riittämättömyydestä ja epäonnistumisesta on ehkä pahinta, mitä itse tuolloin koin. Krooninen väsymys värittää koko elämän sumuiseksi, ajatukset eivät pysy kasassa ja aika menettää merkityksensä. Pahempaa väsymys oli varmasti miehelle, sillä hänen piti käydä päivisin töissä. Usein teimmekin niin, että mies nukkui korvatulpat korvissa omassa sängyssä ja minä pakenin itkuisen vauvan kanssa toiseen huoneeseen.
Kun koliikki helpotti, huokasimme helpotuksesta ja yritimme laatia uudet suunnitelmat. A ei huolinut öisin pulloa, joten imetyksen vuoksi en saanut nukkua täysiä öitä. Mies kuitenkin hoiti usein yölliset vaipanvaihdot ja heräsi toisena viikonloppuaamuna ennen minua. Kun pian tämän jälkeen sain kuulla odottavani kaksosia, oksensin kauhusta. Mikä on pahempaa kuin koliikki? Kaksi koliikkivauvaa! Kaksoset olivat onneksi rauhallisempia nukkujia alusta asti ja tottuivat pulloruokintaan.
Ideaalitilanteessa kukaan ei valvo öisin ja kaikki saavat nukkua täydet yöunet. Täydellistä maailmaa ei kuitenkaan ole olemassa, joten kukin tilanne kannattaa ottaa vastaan sellaisena kuin se on. Minun mielestäni tärkeintä on muistaa, että lapsiperheissä tilanteet voivat muuttua nopeastikin eikä siksi kannata hakata ennalta kiveen mitään ehdottomia yösyöttövuorojen suunnitelmia. Tilanteessa eläminen ja kompromissien tekeminen ovat taitoja, joita voi harjoitella. Väsyneenä koko elämää on hankalaa, mutta ainakaan avioliittoa ei kannata hajottaa muutaman itkuisen kuukauden vuoksi…
Unentäyteisiä öitä kaikille!
