Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kaikki tapahtui niin nopeasti, juhannuksen ensitapaamisesta elokuuhun, kun päätettiin muuttaa yhteen.
Ex-vaimo ei luonnollisestikaan ollut hyvillään erosta. Kuka olis, jos tämmönen yllätyksenä tulis (Miten se ei ollu nähny merkkejä, et kaikki ei oo suhteessa hyvin???) Mutta lähti ja jätti talon meille. Mutta missä kunnossa? Se oli eri juttu se…
Lapset oli saaneet räjäytellä koko talon mitalta (200 neliötä!!) vesi-ilmapalloja (myös laminaateille!!), kaikki ruuat, kuiva-aineet ym oli jätesäkeissä terassilla (8 säkkiä!!), kissan paskat oli pesemättä kissan hiekkalaatikkonurkasta. (tässä yksi syy, miksen ole eläimiä hankkinu). Jäljelle oli jätetty muutamia huonekaluja ja miehen vähäiset tavarat ja vaatteet. Sekä koko kesän leikkaamaton nurmikko. Se oli muuttunu polvenkorkuiseksi niityksi joka taas kätki alleen lasten vaatteita, kenkiä, puutarhatyökaluja, leluja, kukkaruukkuja…. Vadelmatki oli pihasta vienyt hän. Ja punaherukat. Onneks uudet puskat löytyi seuraavana kesänä villinä piharakennuksen takaa. Ja ainiin. Keittiöön oli asetettu hääkuva seinälle odottamaan uutta emäntää. Touché…
Yksinhuoltajasta vuokralla-asujasta omakotitalon uusperheen emännäksi
Mie olin astunu yksinhuoltajasta omakotitaloon avovaimoksi ja äitipuoleksi (lapset muuttivat äitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle). Taloon, josta olin vain unelmoinu vuokrakämpissä. Yhtäkkiä mulla oli käsissäni uusioperheen sinun-minun-meän lapset-härdelli. Siinä oli pää kovilla, mut en oo koskaan tuntenu sellaista rakkauden tunnetta kuin silloin. Puoli vuotta meni pää pilvissä. Ja samalla pelkäsin ihan hulluna, että minusta ei tykätä tällä kylällä, koska olen tullu uueksi vaimoksi taloon ja aiheuttanu eron. (En siis tietenkään yksin voi aiheuttaa avioeroa, kyllä siinä muutaki on taustalla.) Typeriä ajatuksia tuommoset näin jälkeenpäin ajateltuna, mutta ne oli tosia sillon.
Kaveritki meni uusiksi
Kaverit varotteli, et et sie voi nuin vain hypätä tuollain suhteeseen. Mie ajattelin että katoppa vain… Etten muka voi, vai? No menin. 20 km päähän vanhoista kavereista. En tuntenu uudesta kylästä ketään. Mut minusta tuntu, etten tarvikaan. Olihan mulla nyt unelmien mies, unelmien talo ja uus elämä edessä. Nämä kaverit tuli käymään kylässä ja samalla päivittelivät, että on mulla vain paljon neliöitä siivottavana. No en asu yksin tässä, joten ei ne kaikki neliöt mun kontolla ole 🙂 Mut paskan maku jäi suuhun tuommosista kommenteista. Ne kaveritki sitten jäi pikkuhiljaa.
Myydäkö vai jäädäkö?
Mies oli ostanut talon edellisen vaimonsa kanssa parisen vuotta ennen, kuin muutin taloon. Mies kyllä ehdotti mulle ennen muuttoa, että voiaan me myyä tää ja kattoa jostain toinen, ihan oma ja yhteinen koti, mut mie en uskaltanu moiseen prosessiin alkaa siinä vaiheessa. Miksi turhaan? Olihan meillä nyt iso talo isolla pihalla ja piharakennuksella ja hienolla näköalalla. Kaikki, mistä olin unelmoinu. Kylässä oli (ja on edelleen) pieni kyläkoulu ja päivähoito, jossa meän lapset käy. Se oli minun lastenkasvatustavoite. Pieni koulu ja yhteisö, jossa on turvallista kasvaa.
Ei, halusin nyt pitää saavutetuista eduista kiinni.
Sovittiin, että pidetään talo. Mies lupasi, että saan sitten tehä tästä sellaisen, että viihdyn.
Siivous, remppa ja räjäytys
Ensimmäisinä kuukausina tässä oli hommaa. Jynssäsin joka nurkasta vanhat “hajut” pois. Silleen pitkin hampain, jos tiiät, mitä tarkotan. Hirveesti lyötiin tavaraa kaatikselle. Tosin siinä oli vielä talon edellisenki omistajan kamppeita. Talo on vanha, baari ja asuinrakennus 70-luvulta, joten remppaakin tehtiin.. Ekana mies hajotti yhden seinän, jotta saatiin koko talon kiertävä kulku olohuoneesta (baaritilasta) makkareille. Sit tehtiin yksi uusi huone vanhan master-bedroomin tilalle. Maalattiin se kokonaan uusilla sävyillä. Sillä hävitin sen entisen emännän sängynpaikan.
Mie muistan sen inhottavan tunteen, joka tuli ajatuksesta, että makaisin samassa paikassa, missä exäkin oli maannut.
Ei, se ei ollu todellakaan sitä, mitä halusin. Halusin sen naisen ulos talosta. En tiiä, oliko se huonoa vai tervettä itsetuntoa vai mitä. Ne tunteet oli niin sekavat siinä uuden rakkauden huumassa ja siinä, että kaikki oli käyny niin nopeaa. Pelkäsinkö, että tää onni voitais ottaa yhtäkkiä pois vai pelkäsinkö, että ex-vaimo tulee ja nirhaa? Jotain sellaista, vaikka tiesin, että kaikki on ok. Syvällä sisimmässä tiesin, että kaikki on just kuten pitää.
Exästä ei ole koskaan ollut sen kummempaa haittaa tai vaaraa. Kaikki on sujunut niin hyvin kuin vaan on voinut. Lasten asioista ei ole tarvinnu, (eikä kukaan ole halunnut), kiistellä, vaan lasten etu on ollu kantavana voimana kaikessa. Ei mun oo koskaan hänen kanssaan tarvinu asioida. Paristi heit sanonu, jos oon vieny lapset hälle.
Tein varastosta löytämistäni exän vaatteista variksenpelättimen mansikkamaalle.
Se toimi. Niin mulle henkisesti, kuin myös pelotti varikset pois mansikoilta. Win-win-tilanne!
Siinä rakkauden endorfiinihuumassa rempattiin olkkari kokonaan.
Mie tehin sitä jollain härän raivolla. Ostin elämäni kalleimmat verhot. Halusin omannäköistä. Niin hirveesti, että meinasin jo miehen elämän asiat hävittää samalla. Siinä on sit sellanen pikku juttu, että täällä asuu se mieski, hänen mielipidettä on kuunneltava ja keskusteluyhteys säilytettävä. Siten säilyy se sopu. Ja sen opin, että kaikkia liinavaatteita ei ehkä kannata nakata roviolle, jos et ole valmis nakkaamaan myös omia liinavaatteita. Luultavasti niissä on joku toinen sun kans pelehtiny. Eli voihan se tulla kalliiksiki, jos tahtoo ostaa kokonaan uudet petaukset, ettei exien henget kummittele yhteisessä vuoteessa. Mie itseasiassa pistin heän sängynki menemään. Oman olin hankkinu yksinhuoltajana ollessani joten siinä ei ollu samaa pahaa karmaa ja hyvin se natisee vieläki ja asiansa ajaa.
Mutta tärkeintä on, että talosta lähti kaikki, mikä vain muistuttaa existä.
Tai vähintään teki siitä omannäkösen. Se ei muuten ollu mahollista asennoitua uuteen ja omaan. Jotkut päätökset vaati enemmän aikaa ku toiset (ekana lähti roskiin se keittiön seinällä roikkuva hääkuva ja vikana on haudattu joitain liinavaatteita kaapin perälle…) Joissain asioissa aika parantaa. Se pöytälevy kellarissa, joka ennen oli exän ompelupöytä, ei enää nosta niskakarvoja pystyyn vaan jopa suunnittelen sen käyttöönottoa. Olohuoneessa seisoo edelleen exän maalaama kirjahylly. Se oli nätti, joten siihen olen itteni totuttanu. Itseasiassa en edes tässä muistanu, että se oli hänen tuunaama, nyt tätä kirjottaessa hoksin.
Mut kuinka katkera ämmä minusta ois tullu, jos en ois saanu toteuttaa itteäni ja rempata taloa?
Veikkaan että hyvin katkera. Se talon omanlaiseksi, yhteiseksi uudeksi kodiksi tekeminen on elintärkeää molempien mielenterveyden kannalta. Ei kukaan halua elää exän haamu kintereillään vain siksi, ettei ite uskalla ottaa asiaa puheeksi tai käsittelyyn. Remppa ja perusteellinen siivous on oma rituaalinsa uudelle elämälle. Se on iso homma, mut palkittee ruhtinaallisesti.
Ja koti tuntu omalta vasta, kun sen joka nurkan on käyny läpi ja omakseen vaatinu. Voi hipsiä alasti huoneesta toiseen 😉
Jos päätät asettua taloksi, tässä mun vinkit exän hävittämiseen kodista:
- Siivoa koti perusteellisesti ennen kuin muutat. Älä skippaa tätä kohtaa!
- Suunnittele kumppanin kanssa yhdessä, mitä hävitetään, mitä säilytetään. Jos jonkin asian suhteen tulee ongelmaa, pyrkikää molempia tyydyttävään ratkaisuun. Esim, tunkekaa kellariin oottamaan aikaa parempaa.
- Remppa auttaa, jos se on mahdollista. Minua inhotti ajatus istua samoilla saunanlauteilla, millä toinenki. No, rempattiin sauna. Ja kylppäri. Ja kodinhoitohuone. Ja olkkari. Ja makkarit. Ja eteinen. Ja vessa… Vaatii paljon rakkautta ja pitkää pinnaa 😉 Ja pelkällä maalillakin saa ihmeitä aikaan.
- Kumppanillakin oli se edellinen elämä. Sulla ei oo oikeutta hävittää sitä ilman lupaa. Eikä painostaa. Se on hyväksyttävä osaksi nykyistä elämää. Joidenki lapsuuden tyynyliinojen on vain parempi antaa olla liinavaatekaapissa, vaikkei ne väritykseltään sopiskaan nykyiseen sisustukseen.
- Se, minkä voit muuttaa, tee se tunteella. Raivoa, revi, jynssää, hinkkaa, polta, pese ja nakkaa roskiin kaikki se, mistä sulle tulee hyvä mieli. Se on sun koti nyt.
- Ole itelles armollinen. Ne tunteet tasoittuu ajan kans. Epävarmuudet hälvenee ja itsevarmuus kasvaa eläessä. Nauti vaikka lasillinen viiniä.
Exä sai kostonsa, varmasti hänen mielenterveydelleen parempi. Myös mie sain hyvän mielen, kun en nostanu myrskyä talon kunnosta, vaan suunnattomalla kiitollisuudella puunasin ja maalasin. Katkeruus tappaa. Rakkaus kantaa. Voin sanoa, että olen ylpeä tästä projektista. Tätä juttua kirjottaessani muistelen, kuinka tämä osa taloa oli hempeän vaaleanpunainen (Yök!). Nyt tässä on minun työhuone, lankkulattia vanhan ja ruman lattiamaton sijaan, uudelleen eristetyt ja maalatut seinät ja mun hankkimat huonekalut.
Kirjoittanut Sanna
