Vain IsälleIsän salainen harrastus - Ruletti

Isän salainen harrastus – Ruletti

Ruletilla on vuosisatojen perinteet

Ruletti (alkuperäiskielellä eli ranskaksi roulette), joskus myös tuttavallisesti ”rulla”, on kasinopeli, jossa on juhlavaa pelitunnelmaa hypnoottisesti pyörivän pyörän ansiosta enemmän kuin ehkä missään muussa pelissä. Ruletin kehitti jo 1600-luvulla kuulu ranskalainen matemaatikko ja filosofi Blaise Pascal, ja sen jälkeen peli on säilynyt varsin pienellä jatkokehityksellä. 1800-luvulla ruletti levisi lähes kaikkialle Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, ja se on säilyttänyt maineensa siitä lähtien.

Ruletissa on numeroita yleensä joko 37 tai 38. Amerikassa rulettiin nimittäin lisättiin nollan lisäksi toinen nolla, josta on käytetty symbolia 00:aa tai joskus myös Yhdysvaltojen kotkatunnusta. Tämä luonnollisesti lisää kasinon etua hieman. Nykyaikaisilla eurooppalaisilla kasinoilla ja nettikasinoilla on kuitenkin yleensä perinteiseen tapaan käytössä vain yksi nolla. Ruletti on siis pelinä perinteikäs, ja siihen liittyy mystiikkaa ja vahvoja tarinoita, esimerkiksi pelaajan säästöjen tuplaaminen tai menetys.

Yksinkertainen peli on haastanut lukuisia matemaatikkoja kehittämään strategiaa voittamaan pelinjakaja. Ainakin tällä hetkellä todellisuus kuitenkin on, että ruletti on puhdas onnenpeli, jossa pelaaja joko voittaa tai häviää. Yksinkertaiset säännöt yhdistettynä juhlavaan ympäristöön onkin omalla tavallaan pelin suola, ja pelaajasta riippuen joko ”kaikki punaiselle” tai ”kaikki mustalle” ovat melkoisia lentäviä lauseita. (Suosittelemme olemaan panostamatta enempää kuin sen, minkä olet valmis häviämään). Peliin liittyy myös lukuisia herrasmiesten etikettisääntöjä, kuten se, ettei pelimerkkejä tule uhmakkaasti heittää pöydälle, vaan ne tulee asettaa sille siististi tai ojentaa pelinjakajalle.

Ruletti on myös oleellinen osa populaarikulttuuria. Pyörivä rulla on nähty sellaisissa klassikoissa kuin Casablanca ja I Love Lucy sekä muun muassa Mission: Impossible -sarjassa. Ruletista on myös erilaisia versioita, jopa sellaisia, joissa käytetään kortteja. Tässä artikkelissa käsittelemme eurooppalaista ja ranskalaista versioita pöytäpelistä.

Ruletissa tehtäväsi on veikata oikea numero – tai sinnepäin

Ruletin säännöt ovat varsin yksinkertaiset: kun krupieeri eli pelinhoitaja sanoo maagisen lauseen ”peli alkaa” (ransk. ”faites vos jeux”), asettaa pelaaja panoksensa pöydällä haluamaansa kohtaan ja krupieeri laittaa rulettirattaan pyörimään ja sinkauttaa kuulan kiertämään rattaan sisäreunaa vastapäivään. Pelaaja voi asettaa pelimerkkinsä joko yhdelle, kahdelle, kolmelle, neljälle tai kuudelle numerolle tai erilaisiin kohtiin: hän voi panostaa tietylle tusinalle (1-12, 13-24, 25-36), tietylle sarakkeelle (pystyrivit), värille (musta tai punainen), arvojoukolle (1-18, 19-36) tai parillisille tai parittomille numeroille.

Pelimerkkejä voi toki laittaa myös useita eri kohtiin. Erilaisten panostusten voittotodennäköisyydet ovat erisuuruisia, joten luonnollisesti myös voitot ovat erikokoisia osuman tullessa kohdalle. Krupieerin sanoessa ”ei enää panoksia” (ransk. ”rien ne va plus”), ei panoksia voi enää lisätä tai vanhoja panostuksia muuttaa. Kuulan löytäessä paikkansa jostakin kohdasta rullaa, kertoo pelinhoitaja tuloksen ja ottaa hävityt pelimerkit – tai parhaassa tapauksessa lisää niiden määrän monikymmenkertaiseksi.

Rulla pieni pyörii sekä kasinolla että netissä

Vaikka tässä artikkelissa on kerrottu perinteisestä pelistä lähinnä kasinoympäristön näkökulmasta, voi rulettia toki pelata myös netissä. Miksi ei voisi – kuuluhan se kaikkien huippukasinojen vakiovarusteluun? Suurimmasta osasta kasinoita löytää erilaisia versioita kaikkien tuntemasta suosikkipelistä. Monella kasinolla on vaihtoehtona myös livekasinomuoto, eli voit mahdollisesti jopa HD-laatuisen videon avulla päästä käsiksi aitoon kasinotunnelmaan tyylikkäine krupieereineen. Kasinoilla on erilaisia sääntökäytäntöjä paikasta riippuen, joten ennen peliä kannattaa tarkistaa esimerkiksi käytössä olevien ”nollien” määrä. Epäselvistä asioista voit kysyä pelinhoitajalta tai nettikasinossa tarkastaa pelin säännöt.

Miten ruletissa voittaa?

Ruletissa voittomahdollisuudet ovat loppujen lopuksi melko selkeät, jos ei oteta huomioon joidenkin kasinoiden vaihtoehtoisia rulettivariaatioita. Voiton suuruus määrittyy sen mukaan, kuinka todennäköistä voiton saaminen on. Esimerkiksi kun puolet numeroista on mustia ja puolet punaisia, voi punaiselle veikkaamalla voittaa rahansa kaksinkertaisesti.

Täytyy huomauttaa, että ruletissa on käytössä myös numero nolla, jonka värinä käytetään yleensä vihreää. Vastaavasti jos veikkaa peräti täsmälleen oikean numeron, voittaa rahansa takaisin monikymmenkertaisesti; yleensä kerroin on se, kuinka monta lukua ruletissa on lukuun ottamatta nollaa. Jos käytössä on alkuperäinen ns. la partage -sääntö, ottaa kasino nollan sattuessa vain puolet pelaajan panoksesta. Esimerkiksi pelaajan panostaessa punaiselle 2 €, voittaa punaisella lopputuloksella 4 €, mustalla menettää panoksensa ja nollalla voittaa 1 €. Ruletti sopii minimitalletuksella pelattavaksi kasinopeliksi. Joillakin kasinoilla voittoluokat ja säännöt voivat olla erilaisia, joten tarkista asia omalta kasinoltasi ennen pelaamista.

Jo kaikkien tuntema tiedemies Albert Einstein on aikoinaan sanonut, ettei ruletissa voi voittaa niin sanottua talon etua. Moni on kuitenkin yrittänyt ja yrittää varmasti yhä. Kuuluisin strategia on Martingaalistrategia, joka kuitenkin useimmiten johtaa siihen, että pelaaja voittaa usein hieman mutta häviää lopulta kaiken. Strategia perustuu siihen, että aina häviön osuessa kohdalle pelaaja tuplaa panoksensa ja voiton tultua palauttaa sen alkupanokseen. Näin ollen pelaaja voittaisi lopulta aina oman panoksensa takaisin.

Ongelma on se, että kasinoilla on panostusrajat, eikä pelaajan omaisuuskaan varmasti ole aivan loputon, joten panosta ei voi nostaa tarpeeksi suureksi, jotta strategia todella onnistuisi pitkällä aikavälillä. Kyseessä on siis onnenpeli, joka vielä toistaiseksi on voittamaton. Rohkeimmat huimapäät voivat yrittää pähkäillä omaa voitollista strategiaansa, mutta emme suosittele tekemään sitä, vaan luottamaan onnettaren voimaan, mihin peli on omiaan.

Anna onnettarelle mahdollisuus

Ruletti kuuluu niihin legendastatusta ansaitusti nauttiviin kasinopeleihin, joiden tunteminen on osa myös populaarikulttuurin tuntemusta. Jokaisen peleistä innostuneen tulisi saada myös kokea se, tapahtui se sitten livenä tai netissä. Varsinkin moderneissa nettikasinoiden livecasino-versioissa voi päästä aistimaan pelin tunnelmaa pienellä vaivalla ja toivomaan suotuisaa pelionnea sekä kokeilemaan erilaisia tapoja saada pelimerkit itselleen. Selkeät säännöt yhdistettynä pitkiin perinteisiin takaavat tyystin toisentyyppisen pelikokemuksen kuin niin sanotuissa slot-peleissä – monet jopa pitävät siitä enemmän.

Emme suosittele ryhtymään uhkarohkeisiin temppuihin, joissa jotkut pelaajat ovat pyrkineet tuplaamaan omaisuutensa, mutta ehdottomasti kannattaa antaa onnettarelle mahdollisuus helliä hieman pienemmässä mittakaavassa. Ranskankurssiakaan et tarvitse pelin oppimiseen, sillä perussäännöthän jo osaatkin.

Artikkeleita

Lisää artikkeleita